Valtuuston kannanotto tuulivoimahankkeiden ympäristöluvan tarpeesta, joka tulee jokaisessa tuulivoimahankkeessa etukäteen selvittää ja ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa.

Taustaa

Kuten tiedämme, Saksalainen ABO Wind Oy on suunnittelemassa tuulivoiman suurteollisuusaluetta Iso-Saapasnevan alueelle. Tämän innoittamana myös muut tuulivoimayhtiöt ovat kiinnostuneita alueestamme ja ovat ottaneet jo yhteyttä alueen maanomistajiin mm. Länsirannalla. Myös naapurikunnat ovat tuulivoimayhtiöiden ”hyökkäyksen” kohteina.

Tuulivoiman kaavailtu sijoittaminen kuntaan on saanut laajan vastustuksen niin vakituisilta kuntalaisilta-, kuin loma-asukkailtakin. Myös yritys-, ja yhdistyssektori, sekä naapurikunta Evijärvi ovat olleet laajasti hanketta vastaan. Myönteinen kanta on tullut esiin hyvin harvalta taholta ja suurimmaksi osaksi vain heiltä, joiden omia tai lähipiirin rahallisia intressejä hanke ajaa. Kunta ei pitkällä aikavälillä hankkeesta tule hyötymään.

Lappajärvi profiloituu vahvasti matkailua edistäväksi kunnaksi ja hankkeita kunnan matkailuvetovoiman kasvattamiseksi on kehitteillä mm. Nykälänniemen matkailusuunnitelma ja kraatterijärvi geopark.

Tehdyn YVA-selvityksen ja yhteysviranomaisen perustellun päätelmän mukaan hankkeessa on paljon paranneltavaa ja huomioon otettavaa, mutta ABO Wind ei ollut ottanut näitä lainkaan huomioon pitäessään valtuutetuille osayleiskaavan esittelytilaisuuden 9.9.2021. Heidän mukaansa on riittävää, että tuulimyllyjen lukumäärää lasketaan seitsemään ja kokonaiskorkeus 280 metriin. Muut selvityksen epäkohdat jäivät esityksessä huomiotta. Pitää muistaa myös, että YVA-selvityksen arviot perustuvat ympäristöministeriön vuonna 2006 antamiin määritysohjeisiin, eivätkä näin ollen ole edes ajan tasalla, johtuen tuulivoimaloiden kokoluokan kaksinkertaistumisesta.

 

Ympäristövaikutukset

Tuulivoimaloiden keskeisiä ympäristövaikutuksia ovat melun vaikutukset ja varjon vilkkumisen vaikutukset, vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen, vaikutukset ihmisten terveyteen, vaikutukset maisemaan ja merkittäviin maisema-alueisiin, vaikutukset rakennuspaikkojen luonnonympäristöön, vaikutukset maankäyttöön, vaikutukset alueen kulttuurihistoriaan ja muinaismuistoihin, vaikutukset pesimä- ja muuttolinnustoon, vaikutukset lähialueiden Natura-, ja muihin luonnonsuojelualueisiin sekä yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa.

 

Ympäristölupa

Ympäristönsuojelulain mukaan lakia sovelletaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Laissa tarkoitetaan:

1) päästöllä ihmisen toiminnasta aiheutuvaa aineen, energian, melun, tärinän, säteilyn, valon, lämmön tai hajun päästämistä, johtamista tai jättämistä yhdestä tai useammasta kohdasta suoraan tai epäsuorasti ilmaan, veteen tai maaperään;

2) ympäristön pilaantumisella sellaista päästöä, jonka seurauksena aiheutuu joko yksin tai yhdessä muiden päästöjen kanssa: a) terveyshaittaa; b) haittaa luonnolle ja sen toiminnoille; c) luonnonvarojen käyttämisen estymistä tai melkoista vaikeutumista; d) ympäristön yleisen viihtyisyyden tai erityisten kulttuuriarvojen vähentymistä; e) ympäristön yleiseen virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä; f) vahinkoa tai haittaa omaisuudelle taikka sen käytölle; tai g) muu näihin rinnastettava yleisen tai yksityisen edun loukkaus.

 

Perustelut

Tuulivoimahankkeet eivät tarvitse lähtökohtaisesti ympäristölupaa. Jos alueen lähellä on pysyvää tai loma-asutusta, voi ympäristöviranomainen velvoittaa tuulivoimalan hankevastaavaa hakemaan tuulivoimalahankkeelle ympäristöluvan.

Ympäristölupa tarvitaan, jos tuulivoimalasta saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta melu- tai välkevaikutuksista johtuen. Viranomaisella on velvollisuus arvioida meluvaikutuksia varovaisuusperiaatteella.

Ympäristölupahakemus tehdään ympäristönsuojelulaissa tai -asetuksessa määrätylle lupaviranomaiselle eli aluehallintovirastolle tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

ympäristölupaa tulee hakea hyvissä ajoin ennen voimaloiden käyttöönottoa.

Ympäristölupa suojaa asukkaita tuulivoimaloiden aiheuttamilta kohtuuttomilta haitoilta ja tarjoaa viranomaisille keinot toimia, mikäli haittoja kuitenkin syntyy. Tämä on myös tuulivoimayhtiön etu, mikäli se toimii lupaehtojen mukaisesti, mutta ympäristölupa velvoittaa sen palauttamaan toiminnan sallitulle tasolle, mikäli ylityksiä tapahtuu.

Suomessa on tällä hetkellä runsas tuhat toiminnassa olevaa tuulivoimalaa. Tuulivoimayhtiöiden suunnitelmissa on kuitenkin neljän tuhannen tuulivoimalan rakentaminen ja määrä tulee huomattavasti kasvamaan tulevaisuudessa, josta syystä niiden sijoittelu tilanpuutteen vuoksi tulee lähenemään keskustaajamia ja asutusta. Meluvaikutusten luotettava arvioiminen on mahdotonta etukäteen, koska suunniteltavien voimaloiden meluvaikutuksista ei ole mittauksiin perustuvaa tietoa.

Katsomme edellä olevan perusteella, että ympäristöluvan vaatiminen kaikilta tuulivoimahankkeilta Lappajärven kunnan alueella on kunnan, sen asukkaiden, sekä naapurikuntien mahdollisesti tuulivoimaloiden lähellä asuvien asukkaiden oikeusturvan kannalta olennaista ja, että

valtuusto toteaa kantanaan, että ympäristöluvan tarve arvioidaan jokaisessa tuulivoimahankkeessa ennen voimaloiden rakentamista ja ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee ympäristöluvan tarpeen olemassaolon ennen hankkeen toteuttamista.

 

Lappajärvellä 15.11.2021

Sari Karlström

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa